Synnytyskuvaus

Emmi Virtanen 18.11.2020

Mie olen yhdeksän vuoden aikana päässyt kuvaamaan äärimmäisen monipuolisesti kaikkea mahdollista; Niin iloa kuin surua, upeita tapahtumia, jakamaan vaikka minkälaisia tunteita ja tarinoita miun asiakkaiden kanssa. Keväällä kohdalle osui kuitenkin kuvaus, josta miulla ei ollut ennestään minkäänlaista kokemusta tai kosketuspintaa.

Vanha asiakkaani, joille olen kuvannut niin raskaus-, vauva- kuin perhekuvia, otti yhteyttä, että olisinko kiinnostunut kuvaamaan kotisynnytyksen. Näin upeaa tilaisuutta ja ainutlaatuista kuvausta tuskin kohdalle toiste tulee eli vastaus oli heti kyllä.
Paljon oli palasia, joita piti miettiä, koska luonnollisestikaan tarkkaa kuvauspäivää oli ”hieman” hankala sopia. Odotusta hieman helpotti se, että laskettuun aikaan oli tosi vähän aikaa eli vauva oli odotettavissa minä hetkenä hyvänsä. Taasen jännityksen toi se, että heidän koti sijaitsi kahden tunnin ajomatkan päässä miun kodista eli on erittäin suuri riski etten paikalle ehdi.

Kaikki meni kuitenkin hyvin; Ehdin paikalle, tunnelma oli turvallinen ja vauvalla oli kaikki hyvin. Kun isommat veljet tuli katsomaan uutta tulokasta, kysyi äiti lapsilta ”Miltä tuntuu?”. Isoin veli vastasi kysymykseen sanalla ”kaikelta” ja voin kyllä yhtyä täysin tuohon tunteeseen.
Mielettömän iso kiitos, että sain olla ikuistamassa tämän teidän elämää mullistavan hetken!

Saatat tykätä myös näistä

Katso kaikki blogaukset

Synnytyskuvaus

Mie olen yhdeksän vuoden aikana päässyt kuvaamaan äärimmäisen monipuolisesti kaikkea mahdollista; Niin iloa kuin surua, upeita tapahtumia, jakamaan vaikka minkälaisia tunteita ja tarinoita miun asiakkaiden…

Teatime with Teddies-minikuvaus

Kesäkuun puolessa välissä järjestin minikuvauksen teemalla Teatime with Teddies. Kuvauksen herkuista vastasi Emily’s Cakes, somistuksesta Juhlasuunnittelu Ilonasi ja ihanat kukkaköynnökset tuli Kukkakauppa Ruusupuusta.Alunperin kuvaus oli…

Valokuvaajana Jyväskylässä.. ihan tosi kauan

Mie tuossa päivänä eräänä hoksasin, että miulle tulee tänä vuonna KYMMENEN VUOTTA täyteen valokuvausalalla! Toki ensin ”oppityttönä” / kuvankäsittelijänä / jaloissa pyörijänä, mutta kuitenkin tiiviisti…