Vuoden Muotokuvaaja 2018-kisan voitto!

Emmi Virtanen 24.3.2018

Nyt se on totta, Emmi Virtanen on Vuoden Muotokuvaaja 2018! Ja sehän olen mie!
Miulla oli jo viime vuonna sellanen tunne, että vuodesta 2018 tulee huikee ja ensimmäinen rasti seinään tuli näin maaliskuussa. Torstaina 22.3.2018 käytiin Vuoden Muotokuvaaja-kilpailun jurytys ja tulos oli paljon parempi, mitä uskalsin toivoa! Kokonaiskilpailun voiton lisäksi sain muotokuvasarjassa kultaa kuvalla Glitterist, lapsikuvasarjassa kultaa kuvalla Gold Bird, ryhmäkuvasarjassa kultaa sarjan ulkopuolisella kuvalla Sinutta On Tyhjyys sekä hopeaa kuvalla Glowing ja luovan ilmaisun sarjassa hopeaa kuvalla Lady Bird.  Vuoden Muotokuvaaja-titteli on ollu miulla tavotteena siitä asti, kun sain samaisen kisan haastajasarjan hopeaa ensimmäisissä valokuvauskilpailuissani vuonna 2013 enkä voi ymmärtää, että nyt se on totta.

Sarjan inspiraationa toimi jo aiemmin keväällä 2017 tehty kuva Glitterist.
Lähdimme Loihtimon upean meikkaja-kampaajan Anni Jään kanssa tekemään jatkoa tuolle yhdelle kauniille kuvalle ja asenne oli allekirjoittaneella, että nyt tai ei koskaan. Voi kistus, että olen onnellinen siitä, että Anni on sekä miun yhteistyökumppani että ystävä! Hän on lähtenyt jokaiseen oudompaankin ideaan mukaan sen suurempia kyselemättä ja se on PARASTA!

Järjettömän iso kiitos näille kauniille malleille eli Jenny, Miida, Amalia, Carolin, Aile ja Anni;
Te ootte timanttia!
Iso kiitos myös tuomaristo eli O.W. Kinnunen, Suvi Roiko, Vesa Tyni, Iiro Rautiainen sekä päätuomari Mikaela Holmberg. Palaute oli koko päivän tasapuolisesti rakentavaa eli erittäin hyvää duunia.

Mie oon nyt niin täynnä rakkautta tätä miun työtä kohtaan että huh huh! Toivon todella, että te asiakkaat otatte kopin tällaisesta fine art-kuvauksesta ja muistatte, että kaikki on mahdollista! Inspiroitukaa, nauttikaa ja uskaltakaa unelmoida isosti. Ja kertokaa siitä miulle niin tehdään teille unohtumaton kuva!

Sinutta On Tyhjyys

Saatat tykätä myös näistä

Katso kaikki blogaukset

QEP – Qualified European Photographer-arvonimi

Hyvänen aika, jo kesällä hehkutin QEP-arvonimen saantia, mutta blogipostaus oli edelleen luonnos-vaiheessa. Mutta nyt tulee! Ensimmäistä kertaa koskaan Federation of European Photographersin alainen QEP (eli…

Vuoden Muotokuvaaja 2018-kisan voitto!

Nyt se on totta, Emmi Virtanen on Vuoden Muotokuvaaja 2018! Ja sehän olen mie!Miulla oli jo viime vuonna sellanen tunne, että vuodesta 2018 tulee huikee…