Teatime with Teddies-minikuvaus

Emmi Virtanen 10.7.2017

Kesäkuun puolessa välissä järjestin minikuvauksen teemalla Teatime with Teddies. Kuvauksen herkuista vastasi Emily’s Cakes, somistuksesta Juhlasuunnittelu Ilonasi ja ihanat kukkaköynnökset tuli Kukkakauppa Ruusupuusta.
Alunperin kuvaus oli tarkoitus järjestää ulkona, mutta sää oli sitten tälle kesälle uskollinen eli synkeä ja sateinen, joten kattaus siirrettiin sisätiloihin studiolle.

Yhteensä kahdeksan lasta kuudesta perheestä pääsi tarjoilemaan nalleille ”teetä” ja herkuttelemaan minikuppikakuilla, cakepopseilla ja muilla herkuilla. Lapset heittäytyi ihanasti tunnelmaan, osalle oli tärkeää saada nallet syötettyä ja juotettua, osalle taas että oma kupu on varmasti herkkuja täynnä. Tässä kuvauksessa tavoite oli, että jokaiselle jää varmasti hyvä muisto nallejen kanssa vietetystä hetkestä ja veikkaisin, että tässä myös onnistuttiin.

Kiitos kuvassakäyneille sekä Emilialle, Ilonalle sekä Minnalle.
Lisää tällaisia, kiitos!

Saatat tykätä myös näistä

Katso kaikki blogaukset

Apua! Mitä päälle kuvaukseen?

Valokuvaus lähestyy ja vaatekriisi kasvaa. Minkä tyylinen vaatetus olisi paras? Mikä väri olisi hyvä? Voinko laittaa mustaa tai valkosta? Mites tällanen kuvioitu paita..? APUA!Hengitä syvään,…

Teatime with Teddies-minikuvaus

Kesäkuun puolessa välissä järjestin minikuvauksen teemalla Teatime with Teddies. Kuvauksen herkuista vastasi Emily’s Cakes, somistuksesta Juhlasuunnittelu Ilonasi ja ihanat kukkaköynnökset tuli Kukkakauppa Ruusupuusta.Alunperin kuvaus oli…

Yrityskuvaus – #1 henkilökuvaus

Yrityskuvaus on yksi parhaimmista sijoituksista, kun on kyse esimerkiksi nettisivujen uudistamisesta tai tarpeesta saada someen kuvamateriaalia.Yrityskuvaus kuitenkin sisältää hurjasti eri osa-alueita eli palastelin tämän hieman…