Lakritsipuku by Maaria Salminen

Emmi Virtanen 13.12.2019

Mie tartten ympärilleni luovia hulluja ja yksi niistä on Salmisen Maaria. Kaikki lähti siitä, kun Maaria laittoi Instaansa näkysälle vuosia sitten erikoisista materiaaleista tekemiään asuja. Siinä tais olla ainakin karkeista ja palapelinpaloista tehdyt vaatteet. Mie siihen sitten kommentoimaan, että olispa ihana päästä kuvaamaan joku tuollainen asu eikä menny kauaakaan, kun Maaria laittoi viestiä, että oli aloittanut tekemään pukua lakritsasta!

Panda© antoi materiaalit pukuun ja sitä materiaalia meni PALJON! Puku painoi useita useita kiloja (tarkkaa painoa ei valitettavasti ole, osa matskusta kuulemma meni mahaan..) ja sen valmistamiseen meni 100 tuntia. Aivan mielenvikasen kärsivällistä toimintaa Maarialta, ei ois miusta tuohon! Valmistuksesta tehtiin myös videomateriaalia, jonka voitte käydä vilkaisemassa täältä.

Päätettiin sopia aikasessa vaiheessa kuvauspäivä, että Maarialla on joku deadline mekon kanssa, ja kuvauspäiväksi valikoitui kesäkuun alku. Lämmin studio toi pientä haastetta, kun puku alkoi muuttui inasen tahmaiseksi ja siitä hieman irtoili palasia. Laku kun oli kiinnitetty kuumaliimalla, kun tätähän ei varsinaisesti käyttömekoksi oltu suunniteltu. Mutta erittäin hyvin malli Sonja kyllä hoiti hommansa, koska mitään suuria liikkeitä ei painava, ropiseva ja tahmea mekko päällä pystynyt tekemään. Sonjalle meikin ja kampauksen teki meidän ihana luottopakki Anni Jää ja ne sopi pukuun täydellisesti!

Mehän käytiin Maarian ja puvun kanssa nyt lokakuussa Helsingissä Lakritsi- ja salmiakkifestivaaleilla ja puku sai kyllä mielettömän paljon huomioita. Meidän reissusta voit käydä katsomassa videon täältä.

Paljon ollaan ehditty tämänkin jälkeen Maarian kanssa tekemään yhteistyötä, mutta niistä postausta myöhemmin.
Kiitos koko lakutiimi!

Lakritsapuku: Maaria Salminen / @madebymaaria
Meikki: Anni Jää / @annijaamuah
Malli: Sonja Tuikkanen / @sonjatuikkanen

Saatat tykätä myös näistä

Katso kaikki blogaukset

Pakko (ja luonto) on paras inspiraatio!

Otsikon klisee on, uskomatonta kyllä, niin totta!Päätettiinkin siis järjestää tuo ”pakko” ja sovittiin asusteidensuunnittelumestari-Siirinja meikkaaja-Anni Jään kanssa päivä ja kellonaika, jolloin kuvataan.. jotain! Sovitun päivän…

Valomaalausta tanssijan kanssa

Olen alottanut vuosien jälkeen uudestaan katutanssiharrastuksen ja ai että miten ihanaa se on!Viime tunnilla iski inspiraatio valomaalailusta ja pyysin tanssijan studiolle tätä miun kanssa toteuttamaan.Valaisemisessa…

Promokuvaus tanssijalle – Vogue

Tanssija ja koreografi Sanaz kaipasi itsestään uusia kuvia promoamiskäyttöön.Sanaz on sen verran monipuolinen tyyppi, että päätettiin jakaa kuvaukset kolmeen eri kertaan, että saadaan rauhassa keskittyä…